Lue alumnien kokemuksista tästä.
“Tuntui, että edellisessä firmassa alkoi työtehtävät ja positio polkemaan paikallaan ja olin jo pidemmän aikaa selvitellyt, mitä tekisin seuraavaksi. AW Academyn koulutukset vaikuttivat juuri minulle sopivalta tieltä vaihtaa työpaikkaa ja löytää taas uutta ja mielenkiintoista opittavaa.” kuvailee aiemmin logistiikka-alan yrityksessä tuotannonsuunnittelijana työskennellyt Joni päätöstään hypätä uudelle uralle.
Joni Laukkanen oli ennen AW Academya opiskellut ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä ja tehnyt töitä muiden toiminnanohjausjärjestelmien parissa. IT-alassa houkutteli erityisesti järjestelmien logiikka, loputtomat mahdollisuudet sekä jatkuva oppiminen. Etätyömahdollisuuden tuoma joustavuus oli Jonille myös tärkeä plussa.
Annamaija Anttila oli Jonin tavoin kouluttautunut aiemmin tradenomiksi ja suorittanut opintonsa pelialan projektien parissa perehtyen mm. luovan tiimin johtamiseen sekä tuottajana toimimiseen. Silloin syttyi kunnon kipinä IT-alaan.
“Tradenomiopintojen päätteeksi kulkeuduin kuljetusalalle yritykseen, jossa tehtiin ohjelmistokehitystä ja tuona aikana vahvistui tunne, että tätä minä haluan. Ajatus kypsyi ja silmäilin työpaikkoja, mutta ilman koulutusta tai kokemusta ei kannata tuhlata energiaansa tyhjään. Lopulta silmiini osui Duunitorin sivustolta AW Academyn mainos ja teinkin heti seuraavana päivänä esitestit, ja onnekseni sain ilmoituksen, että ei kun hakemusta tulemaan vain!”
Jo nuorena Annamaija leikki tietokoneilla ja testaili kavereiden kanssa Mikrobitti-lehden jakamia ohjelmointivinkkejä, niinpä työelämässäkin uusien ohjelmistojen haltuun ottaminen on tuntunut luontevalta.
“IT-ala on äärimmäisen kiehtova, koska se kehittyy kiihtyvällä vauhdilla, enkä edes pysty kuvittelemaan millaisia innovaatioita tullaan näkemään esimerkiksi viiden vuoden kuluttua.”
Myös Annamaija arvostaa työn joustavuutta ja ottaa ilon irti siitä, että työn saa suunnitella lähes vapaasti. Kesäpäivinä hän saattaakin nauttia ulkoilusta keskellä työpäivää ja jatkaa hommia sen jälkeen. Aiempien opintojen projektikokemuksesta on ollut hyötyä oman työn hallinnoimisessa.
Microsoft D365 on pilvipalvelupohjainen toiminnanohjausjärjestelmä ja AW Academyn Digialle tähtäävissä koulutuksissa uranvaihtajia koulutetaan sen eri yksikköihin. Annamaija ja Joni kouluttautuivat yhdessä Business Central -yksikköön, jossa he nyt auttavat asiakkaita kysymysten ja ongelmien parissa.
“Meidän Business Central -ryhmässä oli kaksi henkilöä sekä kouluttaja, joten koulutus oli vähintäänkin intensiivistä. Opetusta sai kirjaimellisesti kädestä pitäen, vaikka verkossa koko kurssi opiskeltiinkin.” Annamaija muistelee.
Joni komppaa:
”Opiskelu oli intensiivistä ja mielenkiintoista. Business Central -puoli järjestettiin nyt käytännössä ensimmäistä kertaa ja meillä oli lähes koko ajan opettaja melkeinpä omassa käytössä.”
Annamaijan mukaan koulutus loi hyvää pohjaa käytännön työtehtäville.
”Koulutus oli erittäin hyvää harjoitusta tulevaan työhön. Monta kertaa päivässä joutui jakamaan näyttönsä, pyytämään apua tai lisäselostusta ja sitä se työkin monesti on. Usein ratkotaan asiakkaiden tukitikettejä yhden tai useamman kollegan voimin, sillä jokaisella on omat vahvuusalueensa.”
Kolme kuukautta vierähti hujauksessa. Yhdessä opiskeltiin kuudesta seitsemään tuntiin päivässä ja sen päätteeksi kouluttaja antoi aiheen, johon oli aikaa tutustua loppupäivä omassa tahdissa. Seuraavana päivänä aiheet käytiin yhdessä läpi.
”Pidin sitä toimivana käytäntönä. Toki vapauden mukana kasvaa vastuu omasta oppimisesta.” Annamaija muistelee.
12 viikon opiskelujakso oli intensiivinen, mutta kannattava.
“Sertifikaatti oli ehkä vaikein koe mitä olen koskaan tehnyt, mutta lukemalla sekin meni läpi.” Joni muistelee.
“Koin AW Academyn todella antoisana ja tuntui jopa etuoikeutetulta päästä osallistumaan kyseiseen koulutukseen.” Annamaija iloitsee.
Työt Digialla alkoivat heti valmistumisen jälkeen huhtikuussa. Oppiminen on jatkunut työpaikalla ja molemmat alumnit ovat päässeet monipuolisesti tuumasta toimeen.
”Olen saanut ratkoa itsenäisesti asiakkaiden tukitikettejä sitä mukaan, mikä itselle tuntuu luontevalta. Uusia järjestelmiä, ohjelmistoja, integraatioita ja tapoja työskennellä on paljon ja oppiminen jatkuu joka päivä, mutta onneksi kollegoilta saa aina apua.” Annamaija kertoo uran alkumetreistä.
Jonilla on samanlaiset kokemukset:
”Pääsin suoraan töihin kiinni ja työkavereiden opastuksella on ratkottu asiakkaiden mitä erilaisempia ongelmia. Koulutus antoi hyvän pohjan, mutta oppiminen on tapahtunut töitä tekemällä. Nautin ongelmien ratkaisusta mukavien työkavereiden kanssa ja siitä, miten tiimissä jaetaan osaamista.”
D365 Business Central -konsulttina työpäivät koostuvat pääasiassa asiakkaiden tikettien, eli ongelmien ratkomisesta. Annamaija kertoo, että jokainen päivä on erilainen, sillä harvoin tulee tukipyyntöä samasta asiasta. Lisäksi hän on päässyt perehtymään mm. Microsoftin lisensointiin sekä tekemään asiakaskontaktointeja ja datakonversioita. Erityisesti asiakkaiden toimitiloissa vierailu on ollut mieleenpainuvaa.
“On uskomattoman hienoa nähdä, kuinka esimerkiksi verstaan toiminta erikoispiirteineen on digitalisoitu ja määritetty hallinnoitavaksi Business Centralissa. Kasvotusten keskustellessa ymmärtää myös, kuinka tärkeä merkitys pienilläkin toiminnallisuuksilla on siinä, että digitaaliset järjestelmät palvelevat käyttäjää.” kertoo Annamaija.
Työn merkityksellisyys tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta sekä Joni että Annamaija fiilistelevät uudessa työssään onnistumiskokemuksia, palautteen saamista, itsenäisyyttä, hyvää työilmapiiriä sekä yhdessä tekemistä. Joni kertoo nauttivansa itsenäisestä tekemisestä, mutta oppineensa nyt tekemään töitä myös erilaisten ihmisten kanssa ja sen tuntuvan merkitykselliseltä.
”Koen, että työyhteisön on tärkeä olla sellainen, että töihin lähteminen ei tunnu nihkeältä joka aamu. Onnistuminen ja uusien taitojen oppiminen, sekä niiden soveltaminen työhön tukee työn merkityksellisyyttä. Myös palautteen saaminen on itselleni tärkeää.”
”Tulevaisuudessa haaveilen, että minusta kasvaisi IT-alan ammattilainen ja että työelämä tuntuisi viihtyisältä eläkkeeseen asti. Työelämän ulkopuolella haave olisi päästä purjehtimaan maailman ympäri. Näen, että IT-alalla on tulevaisuudessa tarvetta minunlaiselle työntekijälle ja uskon, että uramahdollisuudet vain laajenevat tulevaisuudessa.”
Annamaija on tulevaisuuden suhteen avarakatseinen:
”Olen tuntosarvet herkkänä sille, mitä ympärillä tapahtuu – koskaan ei tiedä, mitä mahdollisuuksia eteen tulee. Kuten sanottu, en osaa ennustaa viiden vuoden päähän, mutta olen avoin uusille mahdollisuuksille ja valmis tekemään töitä uusien asioiden eteen. Elämä on seikkailu!”
”Työpaikassa on tärkeää, että firmassa on erilaisista etuja ja tuntuu siltä, että työntekijöiden hyvinvoinnista halutaan oikeasti pitää kiinni.” Joni kuvailee, mitä arvostaa Digiassa työnantajana.
”Avun antaminen ja tarjoaminen, kollegojen arvostaminen sekä asiallinen käyttäytyminen saavat minulta ison plussan Digiaa kohtaan! Tiimin viikkopalavereissa on tuntunut hyvälle, että me junioritkin olemme saaneet hyvää palautetta ja kiitosta työstä myös kaikkien kuullen.” Annamaija hehkuttaa.