Maailman innovatiivisimpiin yrityksiin useasti tituleerattu Salesforce on kuin liima toimivan asiakaskokemuksen, teknologian ja bisneksen välillä. Sen osaajia myös kaivataan lisää kasvavissa määrin.
Yksinkertaisesti ilmaistuna Salesforce on yksi aikamme ylistetyimmistä pilvipohjaisista CRM-järjestelmistä. Sitä käyttää jo yli 150 000 erikokoista asiakasyritystä, mukaan lukien sellaiset jättiläiset kuin Amazon, Adidas ja American Express.
Huimaa vauhtia kehittyvän Salesforcen avulla yritykset muun muassa hallitsevat dataa nykyisistä ja potentiaalisista asiakkaistaan, ennustavat myyntiä sekä kehittävät markkinointitoimenpiteitään. Omien sanojensa mukaan “Salesforce käytännössä auttaa yritystä hallitsemaan ja palvelemaan kaikkia asiakkuuksia niiden eri vaiheissa: markkinoinnista myyntiin ja asiakaspalvelutiketteihin asti.” Kaikella tällä on positiivisia liiketoiminallisia vaikutuksia niin asiakastyytyväisyyden kuin myyntitulojenkin saralla
Mutta mitä Salesforce-osaaja käytännössä tekee? Miksi työ alustan parissa kannattaa ja mitä se vaatii?
Norjan Academic Work Academysta Accenturelle kiihdyttäneelle Jonille Salesforce-asiantuntijan työ on sopinut paremmin kuin hyvin. Aiemmin muun muassa Pelastakaa lasten IT-tuessa työskennellyt Jon teroittaa, ettei Salesforce-asiantuntijan työ vaadi aiempaa kokemusta alalta, vaikka häneltä sitä löytyikin. IT:stä itse aina jollain tavalla kiinnostuneelle Jonille sytyttävintä on ennen kaikkea erikokoisten ongelmien ratkominen sekä mahdollisuus jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Myös sosiaalinen kulma on työssä merkityksellisyyttä luova lisämauste
“Tavallinen työpäiväni rakentuu teknisten ratkaisujen etsimisestä ja hyvästä dialogista kollegoiden kanssa. Puhumme yhdessä erilaisista ongelmista ja ratkaisuista niihin. Pallottelemme myös paljon sitä, kuinka voimme auttaa asiakkaitamme työskentelemään tehokkaammin”, Jon summaa.
Työ Salesforcen parissa on monipuolinen sekoitus asiakkaan tarpeiden kuuntelemista ja niiden teknistä ratkomista Salesforce-alustalla, ongelmatilanteiden korjaamista ja pienkehitystä. Yhteistyö on tiivistä sekä asiakkaan että myös oman tiimin kehittäjien kanssa.
Jatkuvasti kehittyvän ja kasvavan alustan parissa arkeen kuuluu myös runsaasti oman osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä esimerkiksi sertifikaattien suorittamisen muodossa.
“Motivaatio itsensä kehittämiseen, jatkuvaan oppimiseen ja ongelmanratkaisuun toimivat hyvänä lähtökohtana niin Salesforcen kuin ylipäänsä IT:n parissa työskentelyyn. Itse innostun yhä joka kerta, kun onnistun ratkaisemaan jonkin ongelman, riippumatta sen koosta”, Jon komppaa.
Kokemuksen karttuessa oma rooli voi kehittyä kiinnostuksen kohteiden mukaan. Salesforce-osaajana voi keskittyä esimerkiksi tekemään enemmän määrittely- ja suunnittelutyötä, syventää teknistä asiantuntijuutta tai suuntautua projektinjohtoon tai Scrum Masteriksi.
“Academic Work Academyn opetussuunitelma oli ‘spot-on’, ja ammatillinen näkökulma linkittyi kiinteästi koko koulutusaikaan. Teimme harjoitteita, jotka kaikki liittyivät todellisiin työssä kohdattaviin ongelmiin ja tehtäviin.”
Jon avaa myös sitä, kuinka sosiaalisuus oli Academic Work Academyssa läsnä koko ajan. Intensiivisen koulutusrupeman aikana vertaisoppiminen on jatkuvaa.
“Opiskelijoiden välinen energia oli erityislaatuista, ja tämä johtui varmastikin siitä, että koko porukka oli niin motivoitunutta. Muiden motivaatio oli myös jotenkin todella inspiroivaa, ja se saattoi myös vaikuttaa siihen, kuinka paljon itse panosti hommiin”, Jon valottaa.
Jon kokee, että Academy antoi uudelle uralle Salesforcen parissa tukevan pohjan, jonka päälle rakentaa omaa osaamista jatkossa. 12 viikossa kenestäkään ei voi tulla täysin valmista osaajaa missään, ja oppiminen on jatkuvaa.
“Suosittelen työtä Salesforcen parissa niille, joita ylipäänsä kiinnostaa teknologia, mutta jotka myös haluavat oppia uusia taitoja ja päivittää osaamistaan jatkuvasti.”
Uusien päivitysten ja kehitystyön myötä Salesforcen parissa muutos on jatkuvaa. Jon kuvaileekin tyhjentävästi asennetta, joka auttaa nauttimaan työstä tällaisessa toimintaympäristössä.
“Yksi asia voidaan ratkaista monella eri tavalla, joten on tärkeää nähdä mahdollisuudet.”